Nykyajan monipuoliset harrastukset

Suomalaisilla on käytössään nykyisin aiempaa enemmän vapaa-aikaa. Se tuo eteen uusia mahdollisuuksia harrastaa, sillä ennen jonottelussa ja asioiden hoitamisessa käytetty aika voidaan suunnata nyt omien mielenkiinnon aiheiden pariin. Ennen harrastamiseksi käsitettiin hölkkä, postimerkkien keräily, kuntosaliurheilu, jumppa ja käsityöt. Nykyisin harrastamisen mahdollisuudet ovat huomattavasti laajemmat eikä vähän erikoisempaakaan lajia katsota enää kieroon. Harrastamisen syvin tarkoitus on tuoda hyvää mieltä, kasvattaa kuntoa, saada ajatukset pois päivän työrutiineista tai kehittää omaa kulttuurista puolta. Sen tarkoitus voi olla saman henkisen seuran löytäminen ja tiimityöskentely, sillä monesta harrastuspiiristä voi löytyä elinikäisiä ystäviä.

Mikä on harrastus?

Harrastuksen määritelmä on venyvä käsite ja lajit ovat lisääntyneet, kun tarjolla on esimerkiksi kotona olemista ja e-urheilua. Pelaamista pidettiin vielä pari vuosikymmentä sitten huonona harrastuksena, sillä sen katsottiin syrjäyttävän ja vievän aikaa pois sosiaaliselta elämältä. Toisin on nyt, kun pelaaminen on noussut mahdollisuudeksi löytää väylä jopa työelämään ja harrastuksena se on jatkuvasti kehittyvä laji. Pelaamisesta on tullut mahdollista kaikille, kun nettikasinot säihkyvät kuin Las Vegas ja ovat kaikkien pelaajien ulottuvilla. Nykyisin pelaamisen tiimoilta järjestäydytään, kisataan ja ollaan ylpeitä monipuolisesta harrastuksesta.Tietoisuuteen on tullut uusia lajeja, jotka ovat syntyneet puhtaasti kasvavasta kiinnostuksesta ja yhteisöllisyydestä. Harrastamisen ei tarvitse olla enää vakavaa puurtamista kohti päämäärää, vaan enemminkin pakoa kiireisestä suorittamisen maailmasta. Aiempaa suosituimmiksi ovatkin nousseet lajit, joiden tarkoitus on karkottaa stressiä ja rauhoittaa. Tällaisia harrastuksia ovat esimerkiksi käsityöt ja entisöinti. Kaikenlainen kotona puuhailu omassa rauhassaan on noussut aivan uuteen arvoonsa.

Harrastamisen tavoitteet

Suhtaudumme eri tavoin siihen, mitä harrastuksiltamme haluamme. Toisille harrastus saattaa muuttua myöhemmin työksi, mutta useimmiten sen tarkoitus on nauttia vapaa-ajasta. Harrastamisella ei ole enää tarkkoja rajoja, vaan jokainen voi kokea oman vapaa-ajan puuhastelunsa harrastamiseksi. Pilkkiminen, virkkaaminen, kasvimaan ruoppaus, lukeminen, pelaaminen, ruuanvalmistus, hiihto tai vaikkapa keppihevostelu on aivan yhtä tärkeä harrastamisen muoto kuin jääkiekko tai koripallo. Kysymys on omien mieltymysten tunnistamisesta ja tavasta nauttia omasta ajasta.